Salibandymiehille tasuri ja tappio

Lauantaina Ponnistuksen uljas salibandyn 4 div. edustusjoukkue matkusti pienellä porukalla kohti Jalasjärveä, jossa pääsimme kohtaamaan kotijoukkue Jalas II:n ja SB Kauhajoen. Pelaajien keskittymistä häiritsee hieman ilmassa vellovat siirtohuhut, joiden mukaan ensi kaudeksi joukkueeseen olisi liittymässä maailmanluokan laituri ”Mr. Ponnistus” ja jokaisen joukkueen himoitsema puolustaja, joka olisi äänestänyt Kamala Harrisia, jos vaan olisi ollut äänioikeutettu. Huhut sikseen ja pelit käyntiin!

Ensimmäisessä ottelussa vastassamme oli SB Kauhajoki ja ottelusta muodostuikin aikamoinen trilleri.
Erä numero uno oli tasaista vääntöä, jossa molemmat kolisuttivat tätä maalivahdin parasta ystävää, eli tolppaa, useamman kerran. Yhtään vetoa ei kuitenkaan uponnut kumpaankaan päähän maalivahtien loistavan pelin ansiosta.

Toista erää ehditään pelata vain pari minuuttia, kunnes Ponnistuksen oma Ville Johansson syöttää Ronny Österåsille täydellisen passin takatolpalle ja Ronnyn ei tarvitse kun laittaa mailaa väliin, että saadaan tilanteeksi 0-1.
Jälleen edetään muutama minuutti erittäin tasaisesti, kunnes vuoden tulokkaan pystiä tavoitteleva Sami ”Simo” Ylinen laittaa Vainion Teemun karkumatkalle ja Teemuhan ei näistä erehdy, joten tilanne Ponnistuksen hyväksi 0-2. Toisen erän loppuun meidän puolustuksellemme sattuu merkkausvirhe ja kaveri kaventaa pelin lukemiin 1-2.

Kolmanteen erään molemmat joukkueet lähtevät sähäkästi, mutta sähäkämmän alun ottaa vastustaja, joka tasoittaa pelin reilun minuutin pelin kohdalla. Tästähän ei Ponnistus hätkähdä, sillä vanhat oriit, Ville Johansson ja Pitkämäen härkä Metsäpelto napauttavat kahdella yhtä vastaan tilanteessa kaverin maalivahdin sinne vanhalle kunnon kebab-kioskille ja Ponnistus nousee jälleen maalin karkumatkalle. Ikävä kyllä karkumatka ei kestä kuin 33 sekuntia ja vastustaja on taas tasoissa. Holkkolan nuorempi suntio Lauri, saa jäähyn ikävään paikkaan, joten ei muuta kun neliö tiiviiksi ja puolustamaan. Alivoimaisena Teemu Vainio pääsee karkumatkalle, mutta vastustaja pysäyttää tämän rangaistuslaukauksen arvoisesti ja kuten aiemmin jo todettu, Teemuhan ei näistä erehdy ja Ponnistus siirtyy jälleen johtoon 3-4. Jäähyä on kuitenkin vielä istuttavana ja sen aikana Kauhajoki tulee jälleen tasoihin. Maalin jälkeen peli hieman puuroutuu ja eiköhän meille tule pieni lipsahdus ja Kauhajoki ensimmäistä kertaa johtoon tässä ottelussa. Tulokkaan pystiä tavoitteleva Sami Ylinen on kuitenkin päättänyt, että tätä ottelua me ei hävitä ja iskee Metsäpellon mainiosta syötöstä pallon kenkälaatikkoon. Tämä 5-5 jää myös ottelun lopputulokseksi.

Toinen ottelu sarjan kakkosta ja samalla kotijoukkuetta, Jalas II:sta vastaan käynnistyy kello 16.00 paikallista aikaa.
Ottelu vaikuttaa alun perusteella hieman siltä, että kaikilla olisi kiire jo muihin hommiin näin lauantaina.
Joka tapauksessa vastustaja aloittaa maalinteon neljännellä minuutilla ja takaa-ajo alkaa. Holkkolan nuorempi suntio paikkaa edellisen ottelun jäähyään iskemällä meidät tasoihin Österåsin syötöstä. Ensimmäinen erä taputeltu ja 1-1 lukemissa jatketaan toiseen erään.

Tähän erään saadaan jo hieman tunnetta mukaan ja jäähypenkki kuluu molemmin puolin niin, että toimitsijat soittelevat jo Jalasjärven helluntaiseurakunnalle, josko heiltä liikenisi uudet lainaan täksi illaksi, kun nämä nykyiset ei kestä tätä jäähymäärää. Tämän kuuman vaiheen jälkeen vastustajalla alkaa olla maalijyvä kohdillaan ja he tekevät toiseen erään peräti kolme maalia, joille loistavasti pelannut kaikista nuorin suntio Aleksi Holkkola ei saa yhtään mitään. Ei muuta kun kolmatta erää kohti tilanteessa 1-4.

Kolmannessa erässä Metsäpelto vetää Vainion syötöstä sellaisen pommin, ettei ole Jalasjärvellä ennen nähty ja huhujen mukaan maalin takarautakin meni poikki pallon siihen osuessa. Eipä sillä toisaalta ole väliä pitääkö huhu paikkansa vai ei, sillä vastustaja tekee tasaisen tappavasti kolme maalia maalivahtimme selän taakse, ilman, että maalivahdillla on mitään palaa ottaa näitä kiinni. Loppulukemiksi muodostuu 2-7 ja Jalasjärveltä matkaan tarttuu siis yksi piste ensimmäisestä ottelusta. Kiitokset monituhatpäiselle yleisölle ja vastustajille!

MP

--