Salibandymiehillä vahvaa tekemistä

Tällä kertaa Ponnistuksen 5 divisioonan salibandymiehillä oli kotiturnaus järjestettävänä ja hornankattilana toimi Ritavuoren koulu. Puitteet olivat loistavat, eikä omat pelitkään nyt aivan penkin alle menneet.

Ensimmäiseen peliin vastaan asettui Kyyjärven ylpeys KyKy. Peliin lähdettiin hieman vajaalla miehityksellä ja maltillisella karvauksella. Maltillinen karvaus johtui luultavasti siitä että Matias “Pitkämäen härkä” Metsäpelto ei osallistunut vielä tähän otteluun.
Maltillinen karvaus näytti kuitenkin toimivan, sillä Pasi Holkkola, tämä köyhän miehen Petteri Nummelin, iski ensimmäisen osuman pelikellon vanhetessa vain 38 sekuntia. Ensimmäiseen erään tuli vielä toinenkin Holkkola, eli Lauri ja täräytti pallon verkon perukoille ajassa 6:09 Teemu Vainion loistavasta esityöstä.

Toisessa erässä jatkettiin samaan malliin. Viisikko toimi kuin unelma ja erä ehti vanheta jälleen vain sen 30 sekuntia kun Lasse Saunamäen tulinen rannelaukaus löysi tiensä maaliin. Tämän maalin tarjoilusta vastasi Ville Johansson, josta on kehittymässä kovaa vauhtia lähes Helmisen Raipen veroinen syöttökone. Toiseen erään ei tämän enempää saatu aikaan me, eikä myöskään Kyyjärveläiset, joten kohti kolmatta erää lähdettiin 3-0 tilanteesta.
Kolmannessa erässä nähtiin legendaarinen pakki-pakki syöttö, jossa Pasi Holkkola tarjoili Jesse Joensuulle paikan ja meidän Jesse ei näistä kovin usein erehdy. Ajassa 33:15 siis lukemat 4-0 meidän hyväksi.
Pelikellon näyttäessä aikaa 43:49, oli Sami Tuurin vuoro kaunistella lukemia Ville Johanssonin syötöstä.

Lopputulos siis 5-0 ja Jere Johanssonille uran ensimmäinen nollapeli miesten tasolla. Jerehän on pitänyt maalin puhtaana nyt viisi erää, eli ihan hyvin toimii maalivahtipeli tällä hetkellä.
Pelin hallinta oli alusta asti meillä, eikä KyKy pystynyt vastaamaan meidän loistavaan viisikkopeliin. Hyvää tekemistä koko joukkueelta.

Ponnistus – KyKy 5-0 (2-0,1-0,2-0)

Tehot:
Pasi Holkkola 1+1
Ville Johansson 0+2
Lasse Saunamäki 1+0
Lauri Holkkola 1+0
Sami Tuuri 1+0
Jesse Joensuu 1+0
Teemu Vainio 0+1
Jere Johansson 16/16 torj.

Toiseen peliin vastaan asettui PaSu Töysästä, josta oli odotettavissa täydet sarjapisteet, mutta kuten usein on tullut todettua, niin takki auki ei voi lähteä ketään vastaan. Onneksi tähän ei lähdetty, vaan pelattiin kurinalainen 45 minuuttinen. Ponnistuksella oli ottelussa laukauksia lähemmäs 60, mutta niistä puolet jäi uhrautuvien vastustajien pohkeisiin.

Ensimmäiseen erään lähdettiin vähän vaisusti. Koneen käynnistäminen pitkän tauon jälkeen oli vaikeaa, mutta kyllä se siitä lähti rullaamaan kun ajassa 3:02 Lasse Saunamäen vihainen rannelaukaus ohitti vastustajan maalivahdin. Syöttöpiste tästä puolustaja Miika Paloniemelle. Ensimmäiseen erään ei muuta tapahtumaa saatu ja tästä jatkettiin toiseen erään ehkä jo vähän heränneenä.

Toisessa erässä alkoi näkyä että vastustajan jalka ei enää riitä. Pelikellon näyttäessä 19:59, näytti Ville Johansson maalinteon mallia Lasse Saunamäen tarjoilusta. Villelle pallo talteen, näitä ei satu ihan joka päivä.
Kun vastustajan jalka alkaa olla lopussa, niin toiseen peliin mukaan ehtinyt Matias Metsäpelto alkaa erottua kentällä. Lauri Holkkola tarjoilee ja Matias iskee ajassa 24:17.
Lauri ehti juuri ja juuri omalle kenttäpuoliskolle aloitukseen, kun piti taas tarjoilla. Peliä ehti kulua vain 7 sekuntia kun toinen ikiliikkuja Teemu Vainio iski palloa maaliin.
Seuraavan maalin iski taas Pitkämäen härkä, Matias Metsäpelto ja tähän tarjoilijana, uskokaa tai älkää, Tuomas “Kaunistontien Kovaltsuk” Malmi pelikellon näyttäessa lukemaa 28:26. Tilanne 5-0 Ponnistukselle ja vielä yksi erä pelattavana.
Viimeiseen erään mentiin samalla kaavalla. Viisikko toimi ja vastustajan jalka painoi. Lauri Holkkola täräytti Matias Metsäpellon syötöstä ajassa 39:49 pelin lumierä lukemiin. Teemu Vainio kaunisteli lukemia Sami Tuurin syötöstä vielä 4 sekuntia ennen loppusummeria. Lopputulos siis Ponnistukselle 7-0.

Jere Johanssonilla olisi nyt 8 erää pelattuna ilman päästettyä maalia. Torjuntaprosentti koko kaudella on komea 92 ja desimaalit päälle. Toki tässä jälkimmäisessä pelissä PaSu onnistui maalinteossa, mutta valitettavasti korkean mailan avustuksella. Ehkä vielä joskus!

PaSu – Ponnistus 0-7 (0-1,0-4,0-2)

Tehot:
Matias Metsäpelto 2+1
Lauri Holkkola 1+2
Teemu Vainio 2+0
Lasse Saunamäki 1+1
Ville Johansson 1+0
Tuomas Malmi 0+1
Sami Tuuri 0+1
Miika Paloniemi 0+1
Jere Johansson 22/22 torj.

Loppuun vielä kiitos Ritavuoren koululle loistavista puitteista, katsojille sekä muille auttajille. Erityiskiitos vielä isosta avusta Valtterille, Millalle ja Katille. 👍

Teksti: Miika Pohjasmäki
Kuvat: Milla Kangasluoma ja Kati Karjanlahti

 

 

--