Sarjakakkoselta piste

Ponnistus- FC Kuffen päättyi maalittomaan tasapeliin 0 – 0.

Hyvään vireeseen viime otteluissaan päässyt Ponnistus joutui kovan haasteen eteen, kun keskuskentälle saapui vieraaksi FC Kuffen Mustasaaren Koivulahdesta. FC Kuffen on sarjassa toisena, kun puolet otteluista on pelattu. Kauden ensimmäisessä ottelussa Vaasassa joukkueiden keskinäinen kohtaaminen päättyi Kuffenin voittoon 2-0.

Kuffen on päästänyt sarjassa kaikkein vähiten maaleja, ainoastaan seitsemän. Myös Ponnistuksen puolustuslinja on toiminut viime aikoina kiitettävästi ja takana onkin neljän ottelun tappioton putki, joista kolme viimeistä on voittoja.

Ottelun ensinmäinen puoliaika oli tasapäistä peliä molemmilta joukkueilta. Toisella puoliajalla valmentaja Olavi Linjamäki nosti Tuomas Linjamäen keskikentälle ja se piristi Ponnistuksen peliä. Joukkue otti keskikentän haltuunsa ja loi hyviä hyökkäyksiä Juho Niemelän laidalta. Maalipaikat kuitenkin olivat molemmilla joukkueilla kortilla, kotijoukkueen parhaat paikat olivat Matti Herttualla ja Jaakko Prinkkilällä. Maalilla “tuurannut” Jussi Takala oli mies paikallaan, joka venyi pariin loistotorjuntaan. Paikat tulivat vieraille puolustuksen pienistä sekoiluista. Kotijoukkueen parasta peliä esittivät Jussi Takala, Tuomas Linjamäki sekä Elias Hakola.

Sarjassa on kahden viikon tauko ja Ponnistuksen pelit jatkuvat kotipelillä perjantaina 24.7 klo 19.00. Silloin keskuskentällä Ponnistus saa vastaansa Malax IF:n Maalahdesta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

--