Sievistä pisteet kotiin
Futsal Kakkonen, Sievin Sisu – Ponnistus 5-7 (2-5).
Ponnistus päätti Futsal Kakkosen kauden vierasvoittoon, vaikka oli matkassa vain seitsemällä pelaajalla. Mm. maalivahti Myllykangas oli abiristeilyllä. Joukkueen tehoista vastasivat Iikka Hirvilammi 2+0, Miika Korpela 2+0, Tuomas Linjamäki 1+1, Jussi Laapio 1+2, Jaakko Luomala 1+2, Jere Nauska 0+1 ja Veeti Mäenpää 0+1.
-Ensimmäinen puoliaika oli varsinkin hyvää meiltä. Taktisena yksityiskohtana nostimme aina 5 kenttäpelaajaa ylös, kun tarvittiin vähän huilia. Toisella puoliajalla ehkä täytyy antaa tunnustusta vastustalle, joka tiivisti puolustustaan niin, että vasta viimeisillä minuuteilla saimme jakson ainokaiset tehtyä. Pelissä oli hieman panosta molemmilla, joten siksikin pelissä oli hyvä intensiteetti. Tällä tuloksella Sievi joutuu karsintaan mutta vältti maalieron pysyessä maltillisena suoran tippumisen. Meille voitolla varmistui sarjan kakkossija ja siihen täytyy olla tyytyväinen, kun katsoo sarjavoittaja Kiiston tilastorivejä ja myös kansallista menestymistä futsal cupissa. Molemmat keskinäiset ottelut Kiistoa vastaan oli täysin voitettavissa ja ratkesivat pieneen marginaaliin, joten se lupaa hyvää tulevaan, kommentoi tyytyväinen valmentaja Linjamäki.