Sisu vahvempi
Jalkapallon Vitonen, Sisu – Ponnistus 6-3 (4-1).
Sisun ja Ponnistuksen välinen Vitosen ottelu tarjosi vauhtia, hylättyjä maaleja ja lukuisia tolppa- ja rimalaukauksia.
Ottelun ensimmäiset 20 minuuttia oli kotijoukkueen panostusta myötätuulen avustuksella. Sisu tekikin ottelun kolme ensimmäistä maalia. Tommi Rintasalo kavensi 3-1 39 minuutilla ja ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla Sisu iski taukolukemat 4-1.
Toisella puolijajalla Ponnistus sai myötätuulen selän taakse ja tekeminen oli parempaa, tosin Sisu aloitti maalinteon toisella puoliajalla. Ponnistus kavensi parissa minuutissa tilanteen 5-3, Iiro Luoman ja Tommi Rintasalon maalilla. Lopullinen kiri jäi tekemättä ja Sisun Nicolas Herreira teki loppulukemat 6-3 kahdeksan minuuttia ennen täyttäaikaa. Erotuomari Konsta Jylhä nosti kaksi keltaistakorttia kotijoukkueelle.
– Viime viikon hyvän ensimmäisen pelin jälkeen päästiin isolle kentälle pelaamaan. Ensimmäinen puoliaika pelattiin vastatuuleen ja Sisu painoi päälle ja me otettiin vastaan. Rintasalon Tommi oli 6-7 läpiajossa, mutta kaikki liputettiin paitsioiksi. Tiedä sitten menikö kaikki oikein. Toinen puoliaika oli parempaa meiltä osaksi varmaan myötätuulen ansiosta. Pieni kirikin siinä saatiin aikaa kun tehtiin kolmas maali tilanteeksi 5-3. Kentällä hyvää duunia teki Tuomas Linjamäki, Jussi Laapio, Henri Hovila, Veeti Mäenpää ja Joonas Portin. Jossiteltavaa oli viime pelissä keskikentällä loistaneiden Lenni kalliokosken ja Matti Herttuan poissaolo, harmitteli Ponnistuksen Hannu Haapa-aho.
Seuraava ottelu pelataan Lapuan keskuskentällä perjantaina 20.5. klo 19.00, jolloin vastassa on SuSi Vaasan Suvilahdesta.