Tapio Peltokankaalle EM-hopeaa penkkipunnerruksessa!
Penkkipunnerruksen EM-kilpailut käydään tänä vuonna Maltalla 22-28.9. Suomesta mukana on yli 50 nostajaa, joista yksi on Lapuan Ponnistusta edustava Tapio Peltokangas. Tapion kisapäivä oli tiistaina 23.9.
Tapio kilpaili klassisessa penkkipunnerruksessa sarjassa M40 66kg. Ensimmäisellä nostolla Tapio nosti varmasti 135 kiloa ja oli ensimmäisen kierroksen jälkeen kiinni kolmossijassa.
Toiseen nostoon 140 kiloa, joka nousi myös komeasti ja hyväksytysti ylös. Toisen kierroksen jälkeen Tapio oli jo toisena.
Kolmanteen nostoon Tapiolle lastattiin tankoon 147,5 kiloa, jolla Tapio olisi noussut kisan kärkeen. Tämä jäi tällä kertaa nousematta, mutta sillä ei sijoituksen kannalta lopulta ollut väliä, kun kisan johdossa oleva paranteli vielä tulostaan tämän jälkeen. Tapiolle siis upeasti EM-hopeaa!
Kultamitali meni Georgiaan tuloksella 150 kiloa, pronssimitali Saksaan tuloksella 137.5 kiloa.
Tapion mietteitä kisan jälkeen:
– Olen tyytyväinen kisapäivään ja tuloksena EM-hopeaa M40 66kg-sarjassa. Oma paino putosi vähän liiankin ala (65,1 kg) ja olin sarjan kevyin nostaja. Aloitusnosto 135 kg tuntui kuitenkin hyvältä, myös seuraava 140kg tuntui vielä hyvältä ja nousi suhteellisen helposti. Viimeiseen nostoon ladattiin sillä hetkellä kultaan vaadittava 147,5 kg mutta nosto epäonnistui ja jäi rinnalle. Oma ennätys parani tässä painoluokassa 5 kg.


























