Tasapeli Teuvalla

Ponnistuksen edustusjoukkue pelasi kauden neljännen vieraspelinsä maanantaina Teuvalla KaIK/TePan yhdistelmäjoukkuetta vastaan. Aiemmista vieraspelitappioista sisuuntuneena joukkue taisteli itselleen sarjapisteen. Teuvan pienikokoisella keskuskentällä käyty ottelu päättyi 2-2 (1-1).

Ponnistus aloitti ottelun samalla kokoonpanolla kuin voitokkaan kotipelin FC Kuffenia vastaan. Maalissa pelasi edelleen Lauri Pelanteri. Puolustuksen keskustassa luutivat kaimat, Jukka Ranta-Maunus ja Jukka Salo. Laitapuolustajina pelasivat Hannu Haapa-aho ja Jouni Kortesniemi. Kari Winter, Tapio Tuomaala, Eero Kivipuro, Vesa Paloniemi ja Artem Lavrukov taistelivat puolestaan keskikentällä. Jaakko “Japri” Prinkkilä kipitti yksinään kärjessä.

Ei lähtenyt vieraspeli kovin häävisti liikkeelle sillä vain 8 minuuttia oli pelattu kun KaIK/TePan hyökkääjä pääsi siirtämään maalinedusruuhkasta joukkueensa 1-0 johtoon.

Ponnistus ei kuitenkaan surkeasta ottelun alusta lannistunut vai alkoi varsin suvereenisti hallitsemaan kenttätapahtumia. Etenkin laitalinkit Artem Lavrukov ja Kari Winter olivat oivalla pelituulella. Ponnistuksen kovan painostuksen ja useiden tuhlattujen maalipaikkojen jälkeen joukkuetta kuitenkin viimeinkin onnisti. Lavrukov taiteili itsensä laidalta läpi ja syötti keskellä odottaneelle Winterille joka siirsi pallon ohi KaIK/TePa-vahdin, 1-1.

Ponnistuksen ansaitun 1-1 tasoitusmaalin jälkeen joukkue hallitsi edelleen kenttätapahtumia ja loi loistavia maalipaikkoja. KaIK/TePa:n maalivahti oli kuitenkin huippuvireessä ja torjui välillä aivan käsittämättömän hienosti. Puoliajalle siirryttiin lukemissa 1-1. Maalilukemista huolimatta Ponnistuksen valmentaja Olavi Linjamäki oli varsin tyytyväinen Ponnistuksen ensimmäisen puoliajan hyökkäyspeliin ja syntyneisiin maalipaikkoihin. Linjamäki toivoi kuitenkin rauhallisuutta ja kylmäpäisyyttä viimeistelyyn.

Toinen puoliaika alkoi Ponnistuksen osalta yhtä kehnosti kuin ensimmäinenkin. KaIK/TePa sai vapaapotkun noin 55 peliminuutin kohdalla ja käytti tuon erikoistilanteen hyväkseen. Ponnistuksen maalinedustalle nousseella KaIK/TePa pelaajalla oli aivan liian helppo työ siirtää kotijoukkue päällään 2-1 johtoon.

Ponnistus ei kuitenkaan uudesta takaa-ajoasemasta hätkähtänyt vaan loi edelleen vaarallisia maalipaikkoja KaIK/TePan maalille. KaIK/TePan maalivahti oli niin liekeissä, että tasoitus osuma näytti jäävän haaveksi.

Ottelua oli pelattu noin 70 minuuttia kun Kari Winter keskitti matalan pallon kotijoukkueen maalille. Vesa Paloniemi päästi pallon näppärästi haaroista takana huutaneelle Salon Jukalle, joka sijoitti pallon tarkasti vasempaan ylänurkkaan, 2-2. Aina ei tarvitse vetää täysiä – pallon voi myös sijoittaa maaliverkkoon.

Ponnistus haki vielä loppupelin raivoisasti voittomaalia, mutta ei siinä onnistunut. Ottelu päättyi siis 2-2. Vaikka Ponnistus ei selvästä hallinnasta huolimatta voittoon asti yltänytkään olivat joukkueen pelaajat varsin tyytyväisiä kauden ensimmäiseen vieraspisteeseen. Ottelun parhaina palkittiin Ponnistuksen Kari Winter ja KaIK/Tepan maalivahti.

KaIK/Tepa – Ponnistus 2-2 (1-1)
1-0 KaIK/TePa-pelaaja
1-1 Kari Winter (Artem Lavrukov)
2-1 KaIK/TePa-pelaaja
2-2 Jukka Salo (Kari Winter)

--