Tuomas Linjamäki Liigasta Ponnistuksen väreihin

Futsaledustukselle vahvistus.(Päivitetty 15.10 klo 16.00).

 

 

linkku_kady

© copyright

Kuva: Bubi Tuomala/Kadyfutsal.net

 

Lapuan Ponnistuksen futsal Ykkösessä pelaava joukkue saa alkukauden otteluihin huippuvahvistuksen kun Tuomas Linjamäki saapuu liigajoukkue KaDy:stä kolmen ottelun mittaiselle lainapestille. Linjamäki siirtyi Ponnistuksen riveistä jyväskyläläisjoukkueeseen kaudeksi 2013–14 ja on vakiinnuttanut paikkansa Suomen kärkipäähän kuuluvan joukkueen riveissä saavuttamalla mm. SM-hopeaa viime keväänä.

Kampuksen Dynamo tunnetaan Suomessa futsalin eliittiseurana ja Jyväskylään onkin 2010-luvulla päätynyt runsaasti mitaleita sekä liigasta että cupista. Tämän hetken maajoukkueessa on neljä KaDy:n pelaajaa ja seura on muutenkin verkostoitunut eurooppalaiseen futsaltoimintaan voittamalla mm. Pohjoismaiden seurajoukkuemestaruuden kuluvan vuoden elokuussa.

Kauden ensimmäiset harjoitukset ovat olleet Ponnistuksella hieman hankalia kun jalkapallokausi on vasta päättynyt. Vuosittain sarjakauden alut ovat olleet meille siksi vaikeita kertoo päävalmentaja Kari Winter. Huipputason pelaajan liittyminen tässä vaiheessa rinkiin onkin enemmän kuin hyvä asia. Linjamäeltä odotetaan korkean tason peruspelaamista ja kokonaisvaltaista esimerkillä vaikuttamista koko seuran futsaltoimintaan.

Tuomas Linjamäen tilastot futsal-liigasta ovat 43 ottelua tehoilla 4+8, Play-offeissa 12 ottelua tehoin 1+1.

Ponnistuksen riveissä Linkku nähdään ensi kertaa lauantaina 17.10. kello 16.00 jolloin Lapuan Urheilutalolla sarjan kotiavauksessa vastaan asettuu SC Riverball Joensuusta.

 

--