Ponnistus avasi syyskierroksen voitolla

Ponnistuksen jalkapalloedustus kohtasi kesätauon jälkeen ensimmäisessä syyskierroksen pelissään Malax IF:n. Ottelu oli houkutellut Lapuan keskuskentälle noin 80 jalkapallon ystävää. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella päättyi Ponnistuksen niukkaan 1-0 vierasvoittoon.

Illan ottelu alkoi Ponnistuksen pallonhallinnalla. Joukkue vyörytti hyökkäyksiä laidoilta, mutta jotenkin paras terä tuntui jääneen kesätauolle. Vierasjoukkue MIF sai otteluun unelma-alun kun se onnistui heti ensimmäisessä maalintekotilanteessaan. Täysin vapaaksi unohtunut MIF-hyökkääjä sai laidasta syötön jalkaansa ja sijoitti pallon ohi Ponnistus-maalivahti Tuomaalan, 1-0. Ottelua oli tällöin pelattu noin 7 minuuttia.

Ponnistuksen peli jatkui edelleen kovin nihkeänä, mutta joukkue pystyi siitä huolimatta hallitsemaan palloa ja vyöryttämään hyökkäyksiä. Ansaittu tasoitus syntyi kun Ponnistuksen kapteeni Tapio Tuomaala pelasi seinäsyöttöpelin Vesa Paloniemen kanssa. Tuomaala onnistui läpijuoksunsa päätteeksi laukomaan pallon näyttävästi maalin oikeaan ylänurkkaan, 1-1.

Tasoituksen jälkeen Ponnistus edelleen loi tilanteita, mutta jälleen kuin varkain vierailija onnistui tekemään seuraavan maalin. Malax IF:n keskikenttäpelaaja pääsi nousunsa päätteeksi viimeistelemään puolittaisesta läpiajosta tilanteen 1-2:een.

Ponnistus ei kuitenkaan lannistunut vaan luotti omaan tekemiseensä. Joukkue onnistui tasoittamaan ottelun 2-2:een henkisesti tärkeään aikaan pari minuuttia ennen ottelutauolle siirtymistä. Ponnistuksen puolustaja Teemu Suokon pitkä vapaapotku löysi maalilta Juho Rinteen pään. Rinne sijoitti pallon päällään hienosti maaliin sivuverkkoon, 2-2. Tauolle siirryttiin siis tasalukemissa.

Kotijoukkueen peli toimi ottelun toisella puoliajalla huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä. Puolustuspeli oli vahvaa, pelaajien syötöt osuivat kohdilleen ja mikä parasta viimeistely oli jäätävää.

Ponnistuksen johto-osuma syntyi kun Tapio Tuomaala taisteli vahvasti keskikentällä ja pelasi pallon eteenpäin hyökkääjille. Vesa Paloniemi sai pallon jalkoihinsa ja täräytti sen voimalla verkkoon noin 15 metristä, 3-2. Ottelun toista puoliaikaa oli tällöin pelattu noin 10 minuuttia.

Seuraavaa kotijoukkueen maalia ei tarvinnut kauaa odotella. Vasempana pakkina vahvasti pelannut Teemu Suokko heitti laidaltaan keskityksen maalille Vesa Paloniemelle. Vesa hassutti puolustamaan ehtineen pelaajan rintakuoletuksellaan ja sijoitti pallon rauhassa lähietäisyydeltä ohi MIF-maalivahtin, 4-2.

Vierasjoukkueelle täytyy antaa tunnustusta siitä, että se jaksoi vielä kahden maalin tappioasemassa yrittää maalintekoa. Kertaalleen MIF-hyökkääjä onnistuikin luikertelemaan läpiajoon, mutta Ponnistuksen maalivahti Ville Tuomaala esitti hienon lähitorjunnan.

Ottelun viimeinen maali nähtiin kun Ponnistuksen vasen laitalinkki Ville Luomala harhautteli ja eteni onnistuneesti vastustajan maalivahdinalueelle. Villen kikkailu päättyi lopulta vastustajan rikkeeseen ja tuomari määräsi pallon pilkulle. Vesa Paloniemi asteli sovitusti ampumaan rangaistuspotkua. Kova sijoitus maalin oikeaan alanurkkaan siirsi kotijoukkueen jo 5-2 johtoon. Maali oli Vesan illan kolmas, joten mies onnistui jo toistamiseen hattutempussa tällä kaudella. Maali jäi myös ottelun viimeiseksi, joten Ponnistus voitti kotiottelunsa lukemin 5-2 (2-2).

Illan ottelu oli useine käänteineen varmastikin varsin viihdyttävää katseltavaa. Lehtereille saapunut kotiyleisö jaksoi hienosti kannustaa Ponnistusta läpi ottelun ja mikä parasta Ponnistus taisteli lopulta jo kauden kahdennentoista voittonsa. Joukkue pelaa seuraavan sarjaottelunsa jo ensi tiistaina Vaasassa. Tuolloin vastaan asettuu kivenkova Susi Young Boys, joka haluaa varmasti vielä mukaan nousukahinoihin. Ottelusta tulee Ponnistukselle kova iltapuhde.

Ponnistus – Malax IF 5-2 (2-2)
0-1 MIF-pelaaja
1-1 Tapio Tuomaala (Vesa Paloniemi)
1-2 MIF-pelaaja
2-2 Juho Rinne (Teemu Suokko)
3-2 Vesa Paloniemi (Ville Luomala)
4-2 Vesa Paloniemi (Teemu Suokko)
5-2 Vesa Paloniemi rp.

--