VEHU OLI VAHVEMPI

Futsal Ykkösen viikonloppu ei kartuttanut pistepottia.  Vehmaisten Urheilijat oli tyly vierailija ja vei pisteet Ponnistukselta maalein 2-6 (1-3). VehU oli isokokoinen ja vahvempi sunnuntaisessa ottelussa. Joukkue voitti enimmäkseen kaksinkamppailut ja oli liikkuvampi ryhmä urheilutalon parketilla. Vieraat siirtyivät jo 2-0 johtoon, kun ottelua oli pelattuna vajaa seitsemän minuuttia. Ajassa 9,41 kotijoukkue tuli maalin päähän 1-2, Miika Korpelan syötöstä pallon maaliin toimitti Niko Salo. VehUn hyökkäykseen lähtö oli nopeampaa kuin lapualaisten sekä erinomaisesti pelanneen vieraiden maalivahti Tarmo Kososen avaukset tuottivat vaikeuksia kotijoukkueelle, lisäksi Kosonen oli torjunnoissa erinomainen. VehU maalasi vielä ennen summeria taukotilanteeksi 1-3.

Toinen jakso alkoi kuten ensimmäinen. Vieraat maalasivat kolmesti kymmenen minuutin sisään tilanteeksi 1-6. Juuso Tuomaala kavensi loppulukemat 2-6 viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Kotijoukkueelle tuli virheitä, joista vieraat rokottivat kovalla prosentilla ja VehUn puolustuspelaaminen oli myrkkyä Ponnistuksen tehomiehille.

Asiantunteva palkintoraati palkitsi VehUn Teemu Hannulan (2+1) ja Ponnistuksen Niko Salon (1+1).

-Meille tuli turhan paljon virheitä, jotka vieraat käyttivät hyväksi. Näin meille kävi eilenkin Joensuussa, tosin SC Riverball oli vielä kovempi joukkue. Alkukaudesta teimme vähän virheitä ja puolustuksemme oli tarkempaa, kommentoi valmentaja Kari Winter.

Seuraavan Futsal Ykkösen peli on vasta parin viikon päästä 15.11, joten joukkueella on pari viikkoa aikaa harjoitella ja lähteä saalistamaan pisteitä Loiskeen kotisalissa.Tätä ennen joukkue pelaa kuitenkin Cupin ottelun tiistaina 11.11 klo 20 Lapuan Urheilutalolla kun vastaan asettuu Ruutupaidat vaasasta.Seuraava Futsal Ykkösen kotiottelu pelataan lauantaina 22.11 klo 13.00 ja vastaan juoksee sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva kova FC Kemi.

--