Voimailijat iskussa

Porissa kilpailtiin toistovoimapunnerruksen SM-kilpailut lauantaina 26.11. Tapahtuman järjesti Porin Voimailijat-81 ry. Lapuan Ponnistuksesta neljä kilpailijaa oli taistelemassa sm-mitaleista, lisäksi Jesse Peltotupa hääri huoltajana. Oman suorituksensa jälkeen Tomi Halmesmäki toimi myös tuomarina.
Ensimmäisenä Ponnistuksen hurjista lavalle asteli juurikin Tomi. Tomi otti jälleen kerran Suomen mestaruuden sarjassa M70kg, tuloksen ollessa 47 toistoa 67.5 kilolla. Suoritusta saattoi hieman verottaa juuri ennen kilpailun alkua tehty näytös. Tomi nimittäin lankutti hurjalla 200 kilon kuormalla!
Toisena seurasta vuorossa oli Mikko Keskinen, joka nappasi sm-pronssia sarjassa M90kg. Sarjassa käytiin hyvä kamppailu kärkisijoista, jos Mikolla ei olisi jäänyt useampi toisto vajaaksi, niin olisi mitali vielä saattanut kirkastua. Siitä huolimatta tuloksena komea 30 toistoa 82.5 kilolla.
Kolmantena vuorossa oli Oliver Pelkonen, joka nappasi Suomen mestaruuden sarjassa M17 100kg. Tulos 21 toistoa 92.5 kilolla on hieno uusi suomen ennätys! Komea päätös juniorin ensimmäiselle kisavuodelle.
Koko kilpailun viimeisenä nostajana lavalle asteli Niku Ketola. 15 hyväksyttyä toistoa 122.5 kilolla ja tällä kotiin vietäväksi SM-hopeaa sarjasta 120+. Ei hullumpi suoritus ainoastaan maksimivoimaan tähtäävälle nostajalle. Täten kaikki kisaan osallistuneet LaPon miehet ottivat mitalin!
Kyseessä oli Suomen Voimapunnerrus ry:n kilpailu. Suomen Voimapunnerrus ry on dopingtestauksen alainen.

Niku Ketola

--