Ponnistus kuritti Sisu-Palloa
Kotivoitto komeasti maalein 6-3 (5-0).
Nelosen miesten edustusjoukkue kohtasi perjantai-illan jalkapallopelissä naapurikaupungin Sisu-Pallon. Kotijoukkue kuriitti vastustajaansa ja otti komean voiton. Sisu-Pallon valmentaja Jarkko Tenkula oli saanut jalkeille ainoastaan 13 pelaajaa.
Ponnistus aloitti ottelun tehokkaasti, sillä jo 2 minuutin kohdalla Topias Mäen maalilla siirtyen johtoon 1-0. Viisi minuuttia myöhemmin Miika Korpela lisäsi johdon 2-0. Kun ensinmäistä puoliaikaa oli pelattu 20 minuuttia Veeti Mäenpää syötti Korpelalle, joka viimeisteli 3-0 johto-osuman ja kuusi minuuttia myöhemmin kulmapotkun jälkitilanteesta Veeti Mäenpää laukoi pallon tolpan kautta maalinperukoille tilanteeksi 4-0. Ville Talvitie maalasi vielä ensinmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla taukotilaneeksi 5-0.
Toista puoliaikaa oli pelattu vartti, kun Miika Korpela teki kolmannen maalinsa tilanteeksi 6-0.Miika siirtyi myös Nelosen maalipörssin kärkeen ottelun maaleilla. Sisu-Pallon Julius Siukola iski kolmesti 69, 81 ja 87 minuutin kohdalla kotijoukkueen tuudittautuessa helppoon voittoon. Näin Ponnistus kuittasi kevään tappion Seinäjoella. Varsinkin ensinmäisellä jaksolla Ponnistuksen keskikenttä teki töitä ja liikutti palloa näyttävästi, jolloin puolustus pääsi melko helpolla. Maalilla Matti Turja teki pari näyttävää lähitorjuntaa ja Artem “Arttu” Lavrukov teki töitä laajalla säteellä läpi ottelun. Nuori Veeti Mäenpää loukkasi kätensä toisen puoliajan alussa ja joutui jättämään kentän. Toivottavasti vamma ei pidä nuortamiestä sivussa pelikentiltä pitkään.
-Varsinkin ensimmäisellä puoliajalla koko joukkueen peli kulki ja teimme hienoja maaleja. Toisella puoliajalla otteemme herpaantui ja Sisu-Pallo paransi peliään, tehden meille helposti kolme maalia, tiivisti valmentaja Olavi Linjamäki.
Tiistaina 24.7. Ponnistus kohtaa vieraissa sarjan jaetulla kolmannella sijalla olevan Norvalla FF:n.
Ottelun pöytäkirja